Kuvassa vasemmistoliiton valtuustoryhmä Tampereen talousarviokokouksessa 10.11.2025. Valtuutettu Hanhela kuvassa keskellä.
Tämän puheen pidin Tampereen kaupungin talousarviokokouksessa 10.11.2025.
—
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät kanssavaltuutetut.
Meillä on tänään käsittelyssä kaupungin strategia, ja se – toisin kuin useimmat julkisten organisaatioiden strategiat mitä olen lukenut – on mielestäni aidosti hyvä strategia, koska siinä reagoidaan voimakkaasti ehkä ympäristökriisin ohella olennaisimpaan kasvavaa kaupunkia kohtaavaan haasteeseen eli kaupunkilaisten eriarvoistumiseen. Eriarvoistumista on käsitelty strategiassa monipuolisesti ja ihan syystä, koska tämän ilmiön eri puolia ovat muun muassa terveys- ja hyvinvointierojen kasvu, asuinalueiden segregaatio ja oppimistulosten eriytyminen. Ja kaikki ovat isoja ongelmia jo nyt ja yhä vahvemmin tulevaisuudessa, ellei jotain tehdä nyt heti ja voimalla.
Kun puhutaan kuntatasolla tästä ilmiöstä, niin ehkä keskeisin reagoinnin paikka on asumispolitiikan ohella koulutuksessa. Ei siksi, että koulutuksella pystyttäisiin pysäyttämään eriarvoistuminen tai jotenkin tarjoamaan kaikille lapsille täysin yhtäläiset edellytykset pärjätä elämässä – ei valitettavasti voida, etenkään jos ja kun samaan aikaan valtio leikkaa köyhien perheiden edellytyksiä huolehtia lapsistaan. Vaan siksi, että jos koulutuksessa ei reagoida eriarvoistumiseen, niin koulutuksesta valitettavasti tulee eriarvoisuutta vahvistava eikä lieventävä instituutio. Ja se on lopun alkua sitten paitsi ihmisten halulle kouluttautua, myös sosiaaliselle liikkuvuudelle, yleissivistykselle ja tasa-arvolle tässä maassa.
Onneksi Tampereen strategiassa ja myös talousarviossa on haluttu panostaa lasten yhdenvertaisuuteen muun muassa tasa-arvorahaa nostamalla ja Kaikkien Tampere -kehitysohjelmalla. Mutta minusta on sanottava ääneen, että tämä ei vielä riitä.
Meillä on jo tällä hetkellä niin suuria vaikeuksia tarjota esimerkiksi vieraskielisille lapsille riittävät suomen kielen taidot, että tasa-arvoraha on siihen avomurtumaan täysin riittämätön laastari. Samalla myös suomenkielisten lasten lukutaito heikkenee ja oppimisvaikeudet lisääntyvät. Haasteita on eniten pienituloisten perheiden lapsilla – syistä, joita esimerkiksi Kuusipalon Saana kävi ansiokkaasti läpi aivan hetki sitten tuossa 40 puheenvuoroa sitten, joten en niitä toista.
Mutta vaikka pormestari Nurmisen talousarviossa panostetaan lasten lukutaitoon ja opetuksen laatuun, niin on erittäin helppo ennustaa, että niin kauan kuin tulo- ja varallisuuserot kasvavat tässä maassa, niin kauan myös oppimistulokset heikkenevät ja niin kauan meidän pienen kansan potentiaalista yhä pienempi osa tulee yhteiskunnan käyttöön. Siksi eriarvoisuutta pitää torjua, ja siksi sen pitää olla kaupungin ykkösprioriteetti.
Tampere haluaa olla suurten kaupunkien oppimistulosten ykkönen, ja se on hyvä ja kunniahimoinen tavoite. Se saavutetaan tasan yhdellä tavalla: tukemalla niitä lapsia, joiden oppimistuloksissa olisi eniten parannettavaa. Siellä on eniten potentiaalia parempaan, ja siellä on myös suurin riski yhteiskunnan kelkasta putoamiselle ilman tukea.
Lopuksi muistutan, että eriarvoistuminen ei ole mikään luonnonlaki vaan ainoastaan kapitalismin laki, ja se laki voidaan kirjoittaa uusiksi. Mutta niin kauan kun meillä tämä talousjärjestelmä on, niin kaupungin käytettävissä olevista keinoista keskeisin on tukea heikoimmista lähtökohdista ponnistavien lasten ja nuorten koulunkäyntiä.