Milka Hanhela
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
22.05.2022

Aluevaalit 2022

Mitkä ”aluevaalit”?

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit käydään tammikuussa 2022. Ennakkoäänestysaika on Suomessa 12.-18.1.2022 ja ulkomailla 12.-15.1.2022 ja varsinainen vaalipäivä 23.1.2022.

 

Mitä näistä vaaleista pitää tietää?

Minun näkökulmastani riittää, kun ymmärtää yhden asian: näissä vaaleissa on kyse ainoastaan sosiaalipalveluista, terveyspalveluista ja pelastustoimesta. Aluevaltuustot eivät päätä muusta. Ne eivät päätä esimerkiksi koulutuksesta tai kaavoituksesta tai ympäristönsuojelusta tai joukkoliikenteen järjestämisestä – näistä asioista vastuu säilyy kunnilla. Aluevaltuustot eivät myöskään päätä verotuksesta, ainakaan vielä. Ne päättävät ainoastaan siitä, millä tavalla hyvinvointialueella järjestetään julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi.

Jos olet yhtään liikkuva äänestäjä, niin suosittelen lämpimästi pohtimaan äänestyspäätöstäsi sitä kautta, mikä puolue ja mitkä ehdokkaat ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisessä eniten sinun kannallasi. Nyt ei tarvitse, eikä välttämättä ole järkevääkään, pohtia mitään muuta. Itselleen sopivan puolueen tai ehdokkaan etsinnässä voi hyödyntää vaalikoneita. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että vaalikoneissa kysytään paljon sellaisia kysymyksiä, jotka eivät varsinaisesti liity aluevaltuustojen vastuisiin, vaan jotka pyrkivät mittaamaan muuten ehdokkaan ja äänestäjän arvoja.

Aluevaaleista lisätietoa saat sivustolta aluevaalit.fi. Tältä sivulta löytyy myös yleistasoinen listaus kaikista niistä palveluista, mistä aluevaltuustot jatkossa päättävät.

Pirkanmaan hyvinvointialueesta lisätietoa löytyy TAYSin sivuilta.

Minua voi äänestää Pirkanmaalla numerolla 17.

 

Vaaliteemani aluevaaleissa 2022: Yhdenvertaisuus, mielenterveys, työntekijöiden hyvinvointi

Yhdenvertaisuus

Oikeus hyvinvointiin kuuluu kaikille. Jokainen ihminen ansaitsee olla terve ja voida mahdollisimman hyvin, riippumatta iästä, tulotasosta, asuinpaikasta tai taustasta. Siksi hyvinvointialueilla on tärkeää tehdä ratkaisuja, jotka kohtelevat ihmisiä yhdenvertaisesti.

Oikea-aikaisen avun tai hoidon saaminen ei saa olla kiinni rahasta tai välimatkasta. Tämä pätee niin vanhustenhoitoon, lääkäripalveluihin, pelastustoimeen, kuin kaikkiin muihinkin palveluihin. Moni ei kuitenkaan tiedä, että Suomessa on yksi OECD-maiden eriarvoisimmista terveydenhoitojärjestelmistä. Tämä johtuu erityisesti siitä, että meillä on muista maista poiketen tarkoituksella rakennettu ”kahden kerroksen” terveydenhoitojärjestelmä: julkisesta terveydenhuollosta on eriytetty työterveyshuoltojärjestelmä, jota hoitavat yksityiset yritykset voivat laskuttaa palveluistaan vapailla markkinoilla mitä haluavat. Tämä järjestelmä käyttää lääkärien työaikaa tehottomasti ja mahdollistaa yksityisten terveysjättien kermankuorinnan samalla, kun julkinen puoli joutuu olemaan jatkuvalla kulukurilla ja kamppailemaan ylityöllistetyistä työntekijöistä hoitaakseen kaikkein vaikeimmista ongelmista kärsivät asiakkaat.

Suomen nykyisessä terveydenhoitojärjestelmässä käytännössä kaikki, jotka eivät ole joko työterveyshuollon piirissä tai riittävän varakkaita ostaakseen palvelut yksityisiltä, joutuvat jonottamaan erittäin pitkiä aikoja saadakseen hoitoa tai apua ongelmiinsa. Meillä on yhdet Euroopan pisimmistä terveyskeskusjonoista. Erityisesti hammaslääkäriin ja mielenterveyspalveluiden piiriin saa jonottaa kauan. Pitkien jonojen lisäksi asiakasmaksut Suomessa ovat julkisellakin puolella varsin korkeat. Myös alueellinen eriarvoisuus palveluissa on suurta.

Mitä hyvinvointialueet voivat näille ongelmille sitten tehdä? Jonkin verran, vaikka verotusoikeuden puuttuminen ja lainsäädäntö rajoittavatkin niiden valtaa paljon. Hyvinvointialueet voivat lakien rajoissa päättää itsenäisesti esimerkiksi asiakasmaksuista, palvelutarjonnasta sekä siitä, missä palvelut sijaitsevat, ja jo näissä asioissa voidaan tehdä joko yhdenvertaisuutta tukevia tai rapauttavia valintoja. Oman arvioni mukaan aluevaltuustot eivät pysty pureutumaan sote-palveluiden eriarvoisuuden juurisyihin: riittämättömään rahoitukseen sekä kahden kerroksen terveydenhoitojärjestelmään. Aluevaltuustot voivat kuitenkin pyrkiä omalla alueellaan tekemään kaikkensa, jotta asukkaat saisivat apua ja tukea mahdollisimman yhdenvertaisesti ja ajoissa. Asukkaiden ja palveluiden yhdenvertaisuus onkin minulle näissä vaaleissa kaikkein tärkein tavoite.

 

Mielenterveys

Oikeus hyvinvointiin koskee myös mielenterveyttä. Syvenevään mielenterveyskriisiin on löydettävä ratkaisut nyt eikä huomenna. Etenkin lapsille ja nuorille on pystyttävä takaamaan riittävät tukitoimet.

Vaikka lasten, nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden oireilu on ollut kasvussa koko 2000-luvun, tähän ei olla reagoitu yhteiskunnan tasolla. Mielenterveyden hoito on edelleen yksilökeskeistä, ja on selvää, että se ei riitä. Meillä ei yksinkertaisesti ole lainkaan riittävästi psykiatreja, psykologeja, psykiatrisia sairaanhoitajia, psykoterapeutteja, mielenterveyshoitajia tai muita mielenterveysalan ammattilaisia auttamaan jokaista nyky-yhteiskunnan sairastuttamaa ihmistä.

Siksi riittävien hoitoresurssien lisäksi tarvitaan myös palveluita, jotka vahvistavat mielenterveyttä ja resilienssiä sekä ehkäisevät niitä ongelmia, joiden vuoksi mielenterveys alkaa oireilla. Tarvitaan esimerkiksi matalan kynnyksen perhepalveluita, keskusteluapua ja erilaisia vertaistuen muotoja, jotta vaikeuksia vastaan kamppaileva ihminen voi nojata muihinkin kuin terapeuttiinsa. Kouluissa on oltava riittävät kuraattori- ja koulupsykologipalvelut. Ennen kaikkea on taattava perusterveydenhoidon riittävät resurssit, sillä tällä hetkellä moni joutuu jonottamaan apua aivan liian pitkään, jolloin ongelmat ehtivät kärjistyä ja vaativat intensiivisempää hoitoa siinä vaiheessa, kun hoitoon lopulta pääsee.

Hyvinvointialueiden on pystyttävä takaamaan riittävä rahoitus myös niille järjestöille, jotka tekevät mielenterveyden tukemiseksi korvaamatonta työtä. Se maksaa itsensä takaisin sekä rahassa että ihmishengissä.

Ja ennen kaikkea meidän olisi puututtava ongelmien juurisyihin ja rakennettava yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa jokainen voi pärjätä sellaisena kuin on.

 

Työntekijöiden hyvinvointi

Oikeus hyvinvointiin kuuluu myös niille, jotka pitävät huolta toisten hyvinvoinnista. Mikään muu sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvä ongelma ei ratkea, jos henkilöstöä ei ole niiden ratkaisemiseksi.

Meillä on Suomessa ollut yksi maailman toimivimmista sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmistä. Alan henkilöstö on kuitenkin ajettu vuosikausien leikkauksilla ja kiristyksillä äärimmäisen ahtaalle: työntekijöiden vähetessä hoidontarve on kasvanut ja väestö ikääntynyt. Hoito- ja hoiva-alan työntekijäkato kertoo siitä, että alan työtä ei ole osattu arvostaa – saati rahoittaa – sen ansaitsemalla tavalla. Myös palkkataso on jäänyt jälkeen samalla, kun moni muu saman vastuu- ja vaatimustason ala on kirinyt reippaasti ohi.

Aluevaltuustot eivät voi kouluttaa itselleen itselleen lisää lääkäreitä tai hoitajia, mutta ne voivat päättää panostaa henkilöstön hyvinvointiin. Hoitaja- ja lääkäripula sekä pula sosiaalialan työntekijöistä on koko maan tasolla jo aito ongelma, ja se on kriisiyttämässä entisestäänkin kuormittunutta terveydenhuoltoa pahasti. Myös pelastustoimessa ennakoidaan pahaa työntekijäpulaa, joten sielläkin on panostettava työhyvinvointiin ja alan houkuttelevuuteen.

On selvää, että korjausliike julkisten alojen työntekijöiden työoloihin on tehtävä nyt, sillä tilanne pahenee joka päivä, ja lopulta kyse on ihmishengistä. Hyvinvointialueen työntekijöiden työolot on siis saatava kuntoon – välittömästi.

 

Takaisin etusivulle