Milka Hanhela
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
22.10.2021

Toisin tekemisen kaupunki

Tämä teksti on ryhmäpuheenvuoro, jonka pidin vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.9. Käsittelyssä oli Tampereen strategia: poliittinen paperi, joka kertoo lyhyesti, mihin suuntaan Tamperetta ollaan viemässä. Tämänhetkinen luonnos kulkee työnimellä Tekemisen kaupunki. Meidän mielestämme Tampereen tulisi kuitenkin olla Toisin tekemisen kaupunki.

 

***

Tampereen strategiakausi ulottuu vuoteen 2030. Strategian pohjatyössä on aivan oikein tunnistettu keskeisimmät haasteet, joihin kaupungin on kauden aikana pystyttävä vastaamaan. Yhdeksän vuoden päästä sekä kaupunki että maailma ovat erilaiset kuin tänään. Valitettavasti parhaatkaan skenaariot eivät kerro, millä tavalla.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteista ollaan jäämässä jälkeen. On siis todennäköistä, että maapallon lämpeneminen ei jää “vain” puoleentoista asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Lämpöaaltojen, rankkasateiden, tulvien, kuivuuden ja luontokadon lisäksi Tampereella on ehkä pian alettava varautua Golfvirran hidastumisen kaltaisiin katastrofaalisiin uhkiin.

Ilmastonmuutos on eksistentiaalinen kriisi, ja sellaisena myös mielenterveyskysymys. Pelko omasta tulevaisuudesta vaikuttaa kaikkeen. Hiljattain julkaistun laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan jo 42% suomalaisnuorista epäröi lasten hankkimista ilmastokriisiin liittyvien huolien vuoksi. Yhtä moni uskoo, että heillä on vähemmän mahdollisuuksia elämässään kuin heidän vanhemmillaan oli. Ja edelleen yhtä moni, 42%, uskoo, että ihmiskunta on tuhoon tuomittu.

Haluan pysähtyä tämän prosenttiosuuden äärelle. Jos et ole itse enää nuori, ehkä voit ajatella nyt hetken jotakuta elämässäsi olevaa lasta tai nuorta, joka on ehkä äänestysikäinen vasta vuoden 2030 jälkeen. Voit ehkä miettiä, millaista hänen on yrittää tehdä uravalintoja tai löytää motivaatiota opiskella, kun takaraivossa painaa kysymys siitä, onko millään, mitä hän tekee, mitään merkitystä.

Pahinta tietysti on, että nuortemme huoli ei ole turha. Ahdistus on itse asiassa järkevä reaktio uhkaan, jonka toteutumisen laajuudesta tai tavoista ei ole varmuutta. Se on myös hyödyllinen tunne, sillä se saa toimimaan ja valmistautumaan tulevaan. Mutta se on myös valtava stressitekijä, joka syö resilienssiä, toimintakykyä ja toivoa: kaikkea sitä, mitä ihminen tarvitsee itsenäiseen elämään.

Pitkittynyt stressi tuhoaa mielenterveyttä ja sen mukana mahdollisuuksia hyvään elämään. Ja ilmastoahdistus ei ole ainoa stressin aihe nykynuorille. Stressi kasautuu muun muassa niille, jotka eivät saa kotoa säännöllistä ateriaa, tai vinkkejä opiskeluun tai kesätöitä vanhempiensa suhteilla. Se kasautuu nuorille, joiden kouluissa on muita enemmän hälyä tai sisäilmaongelmia tai väkivaltaa. Se kasautuu lapsille, joiden vanhemmat eivät ole saaneet apua päihdeongelmiinsa, tai joiden vanhemmista yksi sai oleskeluluvan mutta toinen palautettiin konfliktialueelle. Sanalla sanoen, stressi ja sen myötä pahoinvointi kasautuu köyhille ja marginalisoiduille ihmisille. Mutta myös nämä ihmiset ovat tamperelaisia, eli meidän kaupunkilaisiamme. Meidän lapsiamme ja nuoriamme.

Viime vaalikaudella strategian mittaristossa oli kaksi nuorten sukupolvien kannalta erittäin keskeistä tavoitetta: tavoite vähentää Tampereen kaupungin päästöjä, ja tavoite kaventaa väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja. Kumpikaan näistä tavoitteista ei toteutunut halutulla tavalla. Vaikka monessa muussa asiassa otettiin edistysaskelia, niin näissä kahdessa tärkeässä kysymyksessä epäonnistuttiin. Mittarit jäivät punaiselle.

Nyt haluaisin palata käsillä olevaan strategialuonnokseen ja kysyä: jos mietitään tampereella kasvavia sukupolvia, niin vastaako tämä strategia heidän tarpeisiinsa? Otetaanko tässä strategiassa riittävän vakavasti se epätoivo, mitä 42% suomalaisista nuorista kokee ilmastonmuutoksen vuoksi? Tartutaanko tässä riittävällä tavalla kiinni hälyttävästi kasvaneisiin hyvinvointieroihin?

Terveessä tilanteessa ahdistuksen ja stressin vastinpari on toivo. Toivo selviämisestä tasapainottaa ahdistusta, aktivoi toimimaan ja saa hakemaan apua vaikeuksiin. Mutta toivonkin on pohjauduttava todellisuuteen, tai se romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Kun epätoivon syy on siinä, miten nykyinen yhteiskunta toimii ja minne se on matkalla, niin toivo voi kummuta ainoastaan muutoksesta.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä katsoo, että strategiakauden keskeiseksi tavoitteeksi on nostettava se muutos, jonka me tarvitsemme tehdäksemme Tampereesta kestävän, yhdenvertaisen ja hyvinvoivan. Viesti ei saa olla se, että jatkamme kuten ennenkin, vain vähän eri painotuksilla. Pelkkä “tekemisen kaupunki” ei riitä; meidän on oltava toisin tekemisen kaupunki, myös politiikassa ja kaupunkiorganisaation sisällä. Ja sen toisin tekemisen fokuksena on kautta linjan oltava nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuus elämisen arvoiseen elämään.

Takaisin etusivulle