Kokoomus julkaisi eilen 30.9.2026 velkajarruohjelman, joka pitää sisällään 9 miljardin euron leikkaukset julkiseen talouteen. Kokoomuksen tiedotteessa Petteri Orpo luonnehtii ohjelmaa sanoilla ”hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen”, ja kokoomuksen puoluesihteeri käyttää myöhemmin vielä termiä ”pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta” kuvatessaan puolueen tavoite-Suomea.
Näitä käsitteitä ei kannata pitää akateemisen tarkkoina eikä varsinkaan poliittisina lupauksina, vaan markkinointina. Silti yhdestä asiasta ei mielestäni voida mitenkään kiistellä: jos kokoomuksen ehdottamat 9 miljardin euron leikkaukset toteutetaan, niin Suomi ei sen jälkeen ole pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Mikä ”pohjoismainen hyvinvointivaltio”?
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on valtiomuoto, jolle on olemassa suhteellisen vakiintuneet määritelmät valtiotieteellisessä kirjallisuudessa. Yksityiskohdista voidaan väitellä, mutta pohjoismaisen hyvinvointivaltion yhteisiksi piirteiksi on tunnistettu vahva sosiaaliturva, julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, maksuton koulutus, pienet tuloerot, työväen asema sekä – erotuksena erityisesti muista hyvinvointivaltiomalleista (1) – sukupuolten välinen tasa-arvo. Ja näitä rahoitetaan luonnollisesti korkealla veroasteella.
Suomi ei ole enää pariin vuosikymmeneen täyttänyt näitä mittareita erityisen hyvin verrattuna Ruotsiin, Tanskaan tai Norjaan (2). Varsinkin nyt Orpon hallituskaudella kehitys pois hyvinvointivaltiosta on kiihtynyt. Meillä on kyllä edelleen eurooppalaisittain suhteellisen korkea veroaste, mutta sen vastineeksi ei enää saada sitä, mitä aiemmin.
Ensinnäkään meillä ei ole enää pitkiin aikoihin ollut vahvaa, maksutonta julkista terveydenhuoltojärjestelmää. Sen sijaan meillä on kahden kerroksen terveydenhuolto, josta palvelua saa maksutta ja ajallaan lähinnä, jos on työterveyspalvelujen piirissä. Julkisen puolen perusterveydenhoidossa, missä hoidetaan köyhät ja kipeät, on verojen päälle myös eurooppalaisittain korkeat asiakasmaksut ja huiman pitkät jonot.
Toiseksi, meillä ei ole enää vahvaa sosiaaliturvaa eikä -palveluja. Perusturvan taso Suomessa on niin matala, että maamme on saanut siitä toistuvasti moitteita (3) jo ennen viimeisimpiä leikkauksia, joiden myötä esimerkiksi asunnottomuus ja näpistely sekä lapsiköyhyys ovat olleet hurjassa kasvussa. Vastaavasti sosiaalipalvelujen osalta muun muassa vanhustenhoivan ongelmista on tiedetty jo vuosikausia, palvelut kallistuvat käyttäjänäkökulmasta koko ajan, ja hoivapalvelujen lisäksi monien muidenkin palvelujen piiriin on vaikea päästä. Sote-säästöt ovat lisänneet varsinkin naisten työttömyyttä ja hoivataakkaa.
Ja on vielä kolmas piirre, joka indikoi ettei Suomi ole enää pohjoismainen hyvinvointivaltio: hyvinvointivaltio on ollut ennen kaikkea työväenliikkeen projekti. Nyt ammattiliittojen toimintakyky on Orpon hallituksen toimesta murskattu estämällä poliittiset lakot, mikä tarkoittaa, ettei työväestö voi tehokkaasti huolehtia siitä, että sen maksamat verot käytettäisiin sen tarvitsemiin palveluihin. Työntekijöiden oikeuksia on niin ikään heikennetty järjestelmällisesti. Eli myös tässä mielessä Suomi on jo siirtynyt pois pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukosta.
Ainoa mielestäni selvästi hyvinvointivaltiomainen piirre, mikä Suomessa on jäljellä, on maksuton universaali koulutus, joskin sekin on kärsinyt tässä vuosikymmenten varrella, kuten PISA-tulokset osoittavat.
Näistä edellämainituista asioista kokoomus heikentäisi ohjelmallaan entisestään jo heikkoa sosiaaliturvaa (-500 m€) ja sote-palveluja (-2 mrd €), ja nostaisi lääkekulujen ja terveydenhoidon omavastuuosuuksia sekä karsisi julkisesti tarjolla olevien palvelujen ja korvattavien lääkkeiden valikoimaa, eli käytännössä lisäisi yksilölle ikääntymisestä, vammaisuudesta tai sairaudesta koituvaa taloudellista taakkaa. Myös eläkkeitä leikattaisiin (-2 mrd€).
Velkajarruohjelma ei suoraan sano, että puolue aikoisi säästää koulutuksesta, mutta se lupaa kuitenkin säästöjä kuntien valtionosuuksiin. Tämä on käytännössä koulutusleikkaus, koska kuntien nykyisestä menorakenteesta leijonanosa menee koulutukseen. Kunnilla on toki aina vaihtoehtona nostaa kuntaveroa, mutta se on tasavero, jota ei edes makseta pääomatuloista. Toisin sanoen kuntapäättäjän näkökulmasta olisi valittava joko koulutusleikkaukset tai sitten pienituloisten ja työntekijöiden taloudellisen aseman heikentäminen. Kumpikin on hyvinvointivaltioajattelun vastaista.
Kokoomuksen käsittelyn jälkeen Suomi olisi nähdäkseni valtiotieteellisessä mielessä jo selvästi jotain muuta kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio, jos on sitä koskaan ollutkaan.
Poliittisessa retoriikassa puhetta hyvinvointiyhteiskunnasta voidaan toki jatkaa vaikka maailman tappiin asti tosiasioista riippumatta.
Hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta vai jotain muuta?
On silti sanottava, että hyvinvointiyhteiskunta, se käsite mitä kokoomus käyttää omassa viestinnässään, on eri asia kuin hyvinvointivaltio. Näiden kahden ero tunnetaan heikosti, ja niitä pidetään arkielämässä toisilleen synonyymeina, mikä on varmasti se syy, miksi kokoomuskin uskaltaa puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.
Hyvinvointivaltio ja hyvinvointiyhteiskunta eroavat toisistaan siinä, mikä on julkisen sektorin rooli hyvinvoinnin tuottamisessa. Hyvinvointivaltiossa nimenomaan valtio takaa kansalaisten hyvinvoinnin erilaisin laein ja oikeuksin, joiden toteuttamisesta huolehtii veroilla rahoitettu palvelujärjestelmä. Hyvinvointivaltioita on erilaisia (1), mutta pohjoismainen eli sosialidemokraattinen malli on tämän tekstin kontekstissa se relevantti.
Hyvinvointiyhteiskunnassa taas vastuu ihmisten perusturvasta ei välttämättä ole valtiolla, vaan sen voidaan ajatella kuuluvan myös muualle yhteiskuntaan – markkinoille, järjestöille, kirkoille, perheille, tai viime kädessä yksilöille itselleen. Yksilön näkökulmasta ero on valtava: onko ihmisarvoisen elämän takaaviin palveluihin lakisääteinen oikeus, vai rajoittuuko se siihen, että kukaan ei laillisesti voi estää toista tavoittelemasta itselleen turvaa tai hyvinvointia. Oikeastaan vain pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa valtiolta on lupa odottaa suoraa apua vastineeksi maksamistaan veroista.
Kokoomus ei voi poliittisista syistä sanoa, että heidän tavoitteensa on siirtyä kokonaan pois hyvinvointivaltiosta. Siksi he käyttävät käsitettä hyvinvointiyhteiskunta. Kokoomuksen puoluesihteerin luonnehdinta pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, joka perustuu ”korkeaan työllisyyteen”, vastaa – yhdistettynä ohjelmassa lueteltuihin varsin radikaaleihin poliittisiin tavoitteisiin – pikemminkin kuvaa liberaalista tai anglosaksisesta valtiomallista.
Ja liberaali tai anglosaksinen malli on jo hyvin kaukana siitä, mitä suomalaiset kuulevat, kun joku sanoo sanan ”hyvinvointivaltio”. Yhdysvallatkin on esimerkiksi liberaali hyvinvointivaltio tai -yhteiskunta, vaikka palvelut tuotetaan siellä pääasiassa yksityisesti ja markkinaehtoisesti, ja niiden hinta loppukäyttäjälle on tähtitieteellinen usein myös siinä onnekkaassa tapauksessa, että vakuutus korvaa osan kuluista – mitä se ei tosiaankaan aina tee.
Kokoomuksen ohjelmassa tavoitetta liberaalista Suomesta on muotoiltu hieman nätimpään muotoon. Useissa kohtaa ohjelmaa käy kuitenkin selvästi ilmi, että julkisesti tuotettuja palveluita vähennettäisiin ja siirrettäisiin yksityisen sektorin tuotettavaksi. Ihmiset joutuisivat siis jatkossa ostamaan enemmän palveluita omalla rahallaan, markkinoiden asettamalla hinnalla.
Kokoomuksen velkajarruohjelmassa esitetään suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin myös muita merkittäviä muutoksia, joita ei yhden blogitekstin puitteissa ole järkevää analysoida yksityiskohtaisesti, mutta jotka tarkoittaisivat varsinkin ihmisten ja arvatenkin myös luonnon hyväksikäytön helpottumista voitontavoittelun nimissä. Ihan oma lukunsa on ohjelmaa läpileikkaava käsittämätön tekoälyhype, jolla halutaan esimerkiksi automatisoida hoidontarpeen arviointi. Valtionhallinnon tekoälyagentti saattaisi siis jatkossa päättää, oletko oikeutettu vaikkapa työttömyysturvaan tai lääkärikäyntiin.
Liberaali vai fasistinen Suomi?
Vakiintunutta käsitteistöä käyttäen voidaan sanoa, että kokoomuksen velkajarruohjelman tavoitteena on siirtyä kapitalismiin nojaavaan liberaaliin valtiomalliin, jolla ei ole pohjoismaisen hyvinvointivaltion kanssa enää mitään tekemistä.
Mutta oma näkemykseni on, että kokoomuksen reseptillä tilalle voisi tulla myös jotain ihan muuta kuin lisää liberalismia.
Ongelma on, että liberaaliin hyvinvointiyhteiskuntaan siirtyminen ei onnistu pelkästään leikkaamalla. Jotta liberaali valtio- tai yhteiskuntamalli toimisi jokseenkin vakaasti edes keskiluokan näkökulmasta, sen pystyttäminen edellyttäisi nähdäkseni a) korkeampaa työllisyyttä ja b) sitä, että meillä olisi nykyistä selvästi laajemmat yksityisen vakuuttamisen käytännöt sekä c) toimivat palvelumarkkinat kaikkialla maassa.
Näitähän ei Suomessa tällä hetkellä ole, eivätkä ne synny yhdessä yössä itsestään, vaikka kuinka vänkäisi, että kyllä markkinat hoitaa. Ja ne eivät tosiaankaan korvaisi valtiorahoitteisia turvaverkkoja läheskään kaikille.
Ja kun
1. mitään sellaista suunnitelmaa ei ole esitetty, missä ihmisten julkinen vakuuttaminen ja julkiset palvelut korvattaisiin yksityisellä vakuuttamisella ja toimivilla hyvinvointimarkkinoilla, ja
2. mitään työllisyyttä merkittävästi vahvistavia keinoja ei ole esitetty sen kompensoimiseksi, että kokoomuksen esittämien leikkausten myötä vähintään kymmenettuhannet julkisen sektorin työntekijät jäisivät työttömäksi – jolloin myös kansalaisten, varsinkin naisten, ostovoima vähenisi entisestään heikentäen kotimaista kysyntää ja taloutta – ja lisäksi
3. sosiaaliturvaakin olisi kokoomuksen suunnitelman mukaan sekä leikattu että kiinnitetty aiempaa vahvemmin työssäkäyntiin, niin
pidän henkilökohtaisesti paljon todennäköisempänä, että kokoomuksen velkajarrureseptillä Suomi lakkaisi hetkeksi olemasta ylipäätään minkäänlainen hyvinvointiyhteiskunta. Emme olisi edes liberaali hyvinvointiyhteiskunta sillä tavalla, kuten Iso-Britannia, Kanada tai Australia ovat, emmekä välttämättä edes siinä mielessä, kuin Yhdysvallat on.
Olisimme ainakin jonkin aikaa yhteiskunta, jota leimaisi erittäin voimakas ja kontrolloimaton työttömyys ja eriarvoisuuden räjähdysmäinen kasvu ilman sen paremmin sosiaalisia kuin markkinaehtoisiakaan turvaverkkoja. Lisäksi maaseudun ja kaupunkien väliset hyvinvointi- ja tuloerot todennäköisesti repeäisivät valtavaksi kuiluksi julkisen talouden leikkausten myötä aiheuttaen alueellisia kriisejä, kuntien konkursseja, sekä äärioikeiston vahvistumista etenkin köyhtyvillä alueilla. Julkista eli yhteistä omaisuutta jouduttaisiin myymään pilkkahintaan kulujen kattamiseksi.
Millaiseen valtiomalliin kokoomuksen velkajarruohjelma lopulta todella johtaisi, niin sitä en osaa spekuloida. Kriiseillä on kuitenkin tapana ratketa tavalla tai toisella. Teollisen kapitalismin aikakaudella fasismi on ollut tyypillinen reaktio työttömyyskriiseille, eriarvoistumiselle ja turvattomuudelle. Pidänkin sitä suhteellisen todennäköisenä kehityssuuntana, jos kokoomus pääsee toteuttamaan ohjelmansa.
Suomen valtion lähimmät verrokit saattaisivat siinä tapauksessa löytyä pienistä diktatuureista tai heikoista demokratioista muiden Pohjoismaiden sijaan. Maatamme luonnehtinut vakaus olisi joksikin aikaa historiaa.
Lienee sanomattakin selvää, että itse pidän hyvinvointivaltion rakenteiden vahvistamista ja rahoitusvajeen korjaamista kaikin puolin parempana vaihtoehtona kuin mitä kokoomuksen esittämä kontrolloimaton laissez-faire-kaaos olisi.
—
Jälkihuomio: Halusin julkaista tekstin nopeasti johtuen asian ajankohtaisuudesta. Pyrin lisäämään kirjoitukseen lähteitä ja huolehtimaan kieliasun siistimisestä lähipäivien aikana. Jos huomaat tekstissä selviä asiavirheitä, laitathan minulle viestiä osoitteeseen milka.hanhela at gmail.com!
(1) Viittaan tekstissä hyvinvointivaltiomallijaotteluun, jonka taustalla on Gösta Esping-Andersenin teos The Three Worlds of Welfare Capitalism (1990).
(2) Lisää siitä, onko Suomi pohjoismainen hyvinvointivaltio vai ei: Alestalo, M. (2010). Pohjoismainen malli ja Suomi. Sosiologia, 47(4). https://journal.fi/sosiologia/article/view/123931
(3) Haluan lisätä tähän erään lukijan kommentin: ”Moitteita on turhan lievä sana, kun Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea (ESOK) on tehnyt useita langettavia päätöksiä, joiden mukaan Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistaso rikkoo uudistettua Euroopan sosiaalista peruskirjaa. Linkeissä viimeiset tuomiot 2023, ja sen jälkeen tilanne on vain pahentunut.”
https://stm.fi/-/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta-ratkaisu-suomen-sosiaaliturvan-tasosta
https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/uutiset/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta/