Osallistuin eilen etäyleisönä YLEn puheenjohtajatenttiin, jossa Li Andersson kertoi vasemmistoliiton kuntavaalitavoitteista ja vastaili niitä koskeviin kysymyksiin. Li hoiti tapansa mukaan homman hienosti, mutta jäin itse miettimään sitä, miten vaikea tässä formaatissa on puhua suurista linjoista: siitä, mikä on vasemmiston visio paremmasta Suomesta ja maailmasta. Erityisesti tämä näkyi, kun puhuttiin vasemmiston uusimmasta vero-ohjelmasta. Haastattelijoiden esittäessä kysymyksiä siitä, onko veronkorotusten vaatiminen kuntatalouden paikkaamiseksi “reilua” tai Kemin paperitehtaan sulkeminen korkean kuntaverotuksen syytä (???), oli Lillä työ ja tuska yrittää kertoa yleisölle, mitä todella haluamme: yhdenvertaisen Suomen, jossa veroja maksetaan maksukyvyn mukaan ja kaikilla on varaa voida hyvin.
Valitettavasti eilisessä lähetyksessä asiapointtien esittäminen jäi haastattelijoiden vero- ja velkapopulismin jalkoihin, joten puhutaanpa hetki julkisesta taloudesta.
Lähes kaikissa kuntavaalikoneissa kysytään, oletko ehdokkaana valmis nostamaan kuntaveroa, jos vaihtoehtona ovat palveluiden leikkaukset. Vastaan tähän aina että olen, mutta kuten olen perustellut kaikissa vastaamissani vaalikoneissa, tämä ei ole paras keino paikata julkisen talouden rahoitusvajetta. Kuntavero ei ole progressiivinen, ja katson, että progressiivinen, tasapuolinen ja aukoton verotusjärjestelmä olisi paras ja oikeudenmukaisin tapa taata julkisen talouden kestävyys sekä kaikki yhteiskunnan ylläpitämät elintärkeät palvelut.
Toisin kuin poliittiset vastustajamme niin kovin usein kauhistelevat, me vasemmistossa emme halua nostaa pieni- ja keskituloisten ihmisten, saati pienyrittäjien, verotaakkaa tai tehdä työstä kannattamatonta. Tämä on itse asiassa yksi Verotuksen kestävyysmuutos -paperimme neljästä lähtökohdasta: “Kevennetään pieni- ja keskituloisten verotusta.”
Siis kevennetään. Ei nosteta, ei pidetä samana. Kevennetään.
Pieni- ja keskituloisten verotuksen sijaan me haluaisimme verottaa suuria pääomia nykyistä vahvemmin ja varmistaa, että myös varakkaat ihmiset ja yritykset maksavat veroja oikeudenmukaisesti kykynsä mukaan. Me haluaisimme tehdä työnteosta kannattavampaa kuin omistamisesta, kun tilanne tällä hetkellä on päin vastoin. Me haluaisimme, että verovelvollisuus koskettaisi kaikkia, eikä siitä saisi erivapauksia, jos on varaa verosuunnitteluun.
Mutta tätä ei koskaan kysytä. Sen sijaan kysytään, olisitteko valmiita nostamaan kuntaveroa, eikö teitä huolestuta valtion velka, ja onko tämä nyt reilua.
Vasemmiston visio siis on, että kuntataloutta ja muutakin julkista taloutta rahoitettaisiin nykyistä progressiivisemmalla ja kattavammalla veropohjalla. Ongelma on, että kuntapäättäjien käytössä olevat verotuskeinot eivät ole progressiivisia. Niinpä haluamamme muutokset kuntatalouteen vaativat valtiotason muutoksia. Tätä myös Li Andersson koitti eilisessä haastattelussa tuoda esiin, vaikka haastattelija ei tätä reiluna pitänytkään.
Esittämämme verouudistukset tarkoittaisivat sitä, että suuria varallisuuksia ja pääomatuloja verotettaisiin tiukemmin ja veropohjaa tilkittäisiin. Hyötyjänä olisivat pienet yritykset sekä pieni- ja keskituloiset ihmiset. Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista jäisi uudistuksessamme saamapuolelle.
Samalla kitkettäisiin eriarvoistumista, vähennettäisiin kuntien ja valtion painetta ottaa lisää velkaa, ja varmistettaisiin hyvinvointipalveluiden ja koulutuksen rahoitus tuleville vuosikymmenille.
Ja nyt kun tuli mainittua tuo v-sana, niin haluaisin tässä samalla ilmaista vakavan huoleni julkisen talouden velkaantumisesta. Velkaantumisella provosoidaan meitä vasemmistolaisia niin usein, että harvemmin viitsimme siihen edes vastata, mutta kyllä meidän lähtökohtamme on se, että julkisen talouden käyttömenojen ja -tulojen tulee olla tasapainossa. (Oikeistoahan ei samalla tavalla haasteta, vaikka kokoomuksen kantaessa joko valtiovarainministerin tai pääministerin salkkua vuosina 2007 – 2015 valtionvelka nousi 56 miljardista n. 100 miljardiin, eli lähes tuplaantui. Sipilän oikeistohallitus kasvatti valtionvelkaa vielä tästäkin.)
Nykyisellään julkinen talous on ajautunut epätasapainoon, koska kunnilla ja valtiolla on valtava määrä lakisääteisiä tehtäviä, joiden asialliseen kantamiseen rahoitus ei riitä. Oikeistohallitukset ovat pahentaneet ongelmaa huonosti kohdennetuilla verohelpotuksilla. Muun muassa tästä syystä tarvitsemme verojärjestelmän uudistuksen.
Velkaantuminen voidaan taittaa verojärjestelmän uudistamisen lisäksi toisellakin keinolla: karsimalla palveluita. Tällä ratkaisulla olisi välittömiä seurauksia ihmisten hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen. Taakka kohdistuisi erityisesti niihin, jotka tarvitsevat julkisia palveluita eniten – vanhuksiin, vammaisiin, sairaisiin ja pienituloisiin ihmisiin – sekä niihin, jotka hyvinvointipalveluissa työskentelevät. Seurauksena olisi terveyserojen yhä suurempi kasvu, köyhien köyhtyminen entisestään rikkaiden rikastuessa, ja julkisten alojen työntekijöiden yhä kasvava stressi ja eettinen taakka.
Ehkä tämä olisi YLEn haastattelijan mielestä reilumpi vaihtoehto. Minä en ole samaa mieltä.
Vasemmiston näkökulmasta on sekä eettisesti että yhteiskunnan toimivuuden kannalta parempi laittaa rikkaat maksamaan oma osuutensa veroista kuin laittaa iso määrä pienituloista kansaa kärsimään kasautuvista terveysongelmista ja köyhyydestä.
Tarvitsemme verojärjestelmän uudistuksen myös siksi, että mitä pidempään julkisten palveluiden alibudjetointi ja alennustila jatkuu, sen pidemmäksi palvelujonot kasvavat ja sen enemmän se rapauttaa ihmisten luottamusta yhteisesti rahoitettuihin palveluihin. Kun luottamus rapautuu, ne, joilla on varaa, kääntyvät julkisten palveluiden piiristä yksityisten palveluiden puoleen. Ne ovat huomattavasti kalliimpia ja tehottomampia, mutta vastaavat heidän tarpeisiinsa. Näin menetetään maksukykyisen keskiluokan tuki julkisille palveluille, ja kun menetetään keskiluokan tuki, menetetään myös rahoitus. Syntyy oravanpyörä, jonka päätepisteessä odottaa vähittäinen julkisten palveluiden alasajo ulkoistusten, yksityistämisten ja asiakasmaksujen nostojen kautta, ja oikeus terveyteen alkaa yhä enenevässä määrin riippua maksukyvystä. Tämä kehitys on ollut käynnissä jo jonkin aikaa.
Jos joku nyt kuvittelee, että liioittelen, niin en liioittele. Vuonna 2019 Suomessa päätyi ulosottoon 82 619 terveyskeskusmaksua ja 128 173 sairaalalaskua. Ulosottoon. Vauraassa Suomessa kymmenet tuhannet ihmiset siis kirjaimellisesti maksavat itsensä kipeiksi, koska sairastumisesta on tehty niin kallista.
Toivon hallituksen sote-uudistuksen pysäyttävän tämän kierteen ja varmistavan yhdenvertaisen hoidon kaikille, mutta jälleen kerran: en usko tämänkään onnistuvan pitkällä tähtäimellä ilman, että julkisen talouden rahoituspohjaa tarkastellaan kriittisesti ja verotusjärjestelmää ryhdytään tosissaan uudistamaan yhdenvertaisemmaksi ja tiiviimmäksi.
Jos tämän esittäminen ei ole reilua, niin en tiedä, mikä on.