Koulutus. Hyvinvointi. Ympäristö.
Nämä ovat kolme vaaliteemaani kuntavaaleissa 2021. Lista on kaikkea muuta kuin kattava, mutta jokseenkin kaikki sellaiset kysymykset, joihin olen kokenut tarpeelliseksi ottaa kantaa viime vuosina, liittyvät jollain tavalla johonkin näistä kolmesta: koulutukseen, ihmisten hyvinvointiin, tai ympäristöasioihin.
Keskinäiseen tärkeysjärjestykseen näitä on mahdoton laittaa. Pikemminkin ajattelen, että kun kaikista kolmesta pidetään huolta, tuloksena on paras mahdollinen kaupunki: yhdenvertainen Tampere, jossa sekä ihmiset että luonto kukoistavat.
Vaaleissa ehdolla olevilta ihmisiltä kysytään usein, millainen heidän visionsa tulevaisuudesta on; millainen olisi Tampere, jos sinä yksin saisit päättää? Ensin pitää tietysti vastata, että en haluaisi päättää Tampereen tulevaisuudesta yksin, sillä demokratian kuuluu olla moniäänistä. Mutta vastatakseni varsinaiseen kysymykseen, voin tiivistää visioni tulevaisuuden Tampereesta kolmen vaaliteemani ympärille.
Yhdenvertainen ja laadukas koulutus kuuluu kaikille tamperelaisille.
- Koulupolku alkaa varhaiskasvatuksesta, johon jokainen lapsi voi osallistua lähellä kotiaan. Koululaisten koulupolku on turvallinen niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja matkan varrella saa apua ja tukea aina, kun sitä tarvitsee.
- Oppimismahdollisuuksien tasa-arvoa tuetaan puuttumalla koulujen ja asuinalueiden eriytymiseen ja kohdentamalla tukea sinne, missä sille on suurin tarve.
- Ryhmäkoot pidetään kurissa ja opettajien työolot kunnossa.
- Koulujen sisäilmaongelmat ratkotaan suunnitellusti ja ajallaan.
- Opiskelumahdollisuudet eivät ole kukkarosta kiinni, vaan jokainen voi opiskella itselleen uuden ammatin, tutkinnon tai taidon missä tahansa elämänvaiheessa.
- Lähikirjastojen, järjestöjen, omaehtoisen kulttuuritoiminnan ja vapaan sivistystyön tukemisen ansiosta mahdollisuus itsensä kehittämiseen on kaikkien ulottuvilla.
Hyvinvoivassa kaupungissa ketään ei jätetä ilman tukea tai hoivaa.
- Mahdollisuus voida hyvin ja elää hyvää elämää ei Tampereella ole kiinni taustasta, toimintakyvystä, työpaikasta tai yhteiskunnallisesta asemasta.
- Kaupunki panostaa erityisesti haavoittuviin ihmisryhmiin. Lastensuojelun ja vanhustenhoidon resurssit laitetaan kuntoon.
- Terveydenhoidon, mielenterveyspalveluiden ja päihdepalveluiden piiriin pääsee nopeasti ja niistä saa tarvitsemansa avun.
- Tampere pitää huolta kaupunkilaisia palvelevien ammattilaisten työoloista ja työhyvinvoinnista, jotta kukaan, jonka tehtävä on auttaa toisia, ei muserru oman työtaakkansa alle.
- Erilaisia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti kaupungin asukkaina, ja päätöksenteossa kuunnellaan herkällä korvalla erityisesti aliedustettuja ihmisryhmiä.
- Elävä, kirjava kulttuurikenttä sekä liikuntapalvelut tukevat arjen hyvinvointia ja itsensä kehittämistä.
Luonnon monimuotoisuutta suojellaan ja tuetaan.
- Tampereen luonnolla on itseisarvo, jota kunnioitetaan päätöksenteossa. Kaikkea luontoa vaalitaan, eikä elonkirjon huomioiminen rajoitu pelkästään luonnonsuojelualueille tai uhanalaisten lajien taskujen säilyttämiseen lakisääteisen minimin mukaan.
- Päästöjä ja ympäristötuhoa torjutaan päättäväisesti kaikilla kaupungin päätöksenteon osa-alueilla.
- Kaupungin infrastruktuuria, energiantuotantoa ja liikennettä kehitetään vähäpäästöisempään suuntaan, jotta kaupunki olisi hiilineutraali vuonna 2030.
- Jokaisella tamperelaisella on oltava mahdollisuus elää ympäristön kantokyvyn raameihin mahtuvaa, hyvää elämää. Sen vuoksi kaupunki panostaa ekologisten valintojen tukemiseen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen.
- Tampereen koulut ja oppilaitokset varhaiskasvatuksesta aina korkeakouluihin asti kasvattavat viisaaseen luontosuhteeseen ja kestäviin elämäntapoihin.